INTERIOR/EXTERIOR

IN STRINDBERG'S ROOMS
t e x t
e x h i b i t i o n s

MILAVIDA

SPEAKING HOUSE

CAMERA OBSCURA WORKS

LIKE A BREATH IN LIGHT

PINHOLE

HERBARIUM

I AM #1

I AM #2

INNER LANDSCAPES

PRINTS

 

IN STRINDBERG'S ROOMS cataloque
text ©Päivi Mehtonen
layout Iris Nuutinen

download cataloque´s PDF here

 

 

In Strindberg´s Rooms 2, 2017 - just when I walk here
114x147 cm, pigment print

 

 

It was an experiment from the beginning. To live and photograph for six months in the dark. To invite the light in. Holes and lenses in the darkened windows. The world upside down, camera obscura. To be exposed to light and reflections. To photograph with a camera inside a camera. Where the light falls, there is the reflection: on notebooks, books, slips of paper, skin, clothes, furniture, ceiling, walls, floor, me. The motion of light. Light notes.

The series In Strindberg's Rooms was created in 2015 in an artist residence in France, the birthplace of photography. The purpose of my trip was to make new camera obscura experiments inspired by the words of Louis Kahn (1901-1974): "It is good to return to the roots of the phenomenon, because it is a magnificent moment of all phenomena; there you will find the possibilities and the spirit of the phenomenon and also the inspiration for the upcoming tasks."

The writers' residence in Hôtel Chevillon, the village of Grez-sur-Loing, became the test laboratory for light and photography. Converted into camera obscura, my rooms were like eyes and their walls like retinas on which the same landscape would reflect: the small village street and silhouette in upside down reflections in the changing light from one day to another. The lens holes in the windows were an interface between the inside and outside worlds, just like the lenses in my eyes are the interface between me and the world. With that interface and light, the reflections of the outside world became part of the room, just like the world becomes part of me.

One day I was told that August Strindberg (1849-1912) had lived in the same apartment in the 1880s. For me, Strindberg had always been more a pioneer of early photography than one of the most prominent and controversial authors in Sweden. The thought of him having worked in the same building inspired my work throughout my stay in the residence. Taking photos alone in the dark, I would think of all the writers and artists that had influenced me during the years: Tranströmer, Pessoa, Magritte and many others.

Strindberg's experiments with self-made cameras with or without lenses of even without a camera had fascinated me a long time ago when I first started to use pinhole cameras.
They led me to the camera obscura method in the 1990s. In my exhibition, the work Wunderkamera / Camera Obscura, built with Petri Nuutinen into a large oak wardrobe, was named after the camera Strindberg had constructed for himself. It visualises the simple but magical phenomenon: camera obscura. Strindberg realised that our image of the world is but an optical illusion. Therefore my exhibition is a tribute to camera obscura and light.

Marja Pirilä

 

_

 

Kyseessä oli alun perinkin koe. Elää ja kuvata puoli vuotta pimeässä. Kutsua valo sisään. Pimennetyissä ikkunoissa reiät ja linssit. Ylösalainen maailma, camera obscura. Altistua valolle ja kuvajaisille. Kuvata kameralla kameran sisällä. Mihin valo lankeaa, siinä kuvajainen: muistikirjoissa, kirjoissa, paperilapuilla, iholla, vaatteilla, huonekaluilla, katossa, seinillä, lattialla, minussa. Valon liike. Valomuistiinpanoja.

Strindbergin huoneissa -sarja on kuvattu vuonna 2015 valokuvauksen synnyinsijoilla taiteilijaresidenssissä Ranskassa. Matkani tarkoitus oli keskittyä uusiin camera obscura -kokeisiin inspiraationani Luis Kahnin sanat: "On hyvä palata ilmiöiden syntyyn, sillä se on niiden suurenmoisin hetki; sieltä löytyvät ilmiöiden mahdollisuudet ja henki sekä innoitus tuleviin tehtäviin."

Hôtel Chevillonin kirjailijoiden huoneistosta Grez-sur Loingin kylässä tuli valon ja valokuvauksen koelaboratorio. Camera obscuraksi muutetut huoneeni olivat kuin silmät ja niiden seinät kuin verkkokalvot, joille heijastui sama maisema: pienen kylän katu ja silhuetti ylösalaisina kuvajaisina vaihtuvassa valossa päivästä toiseen. Ikkunoiden linssilliset reiät olivat rajapinta sisä- ja ulkomaailman välissä kuten silmäni linssit ovat rajapinta minun ja maailman välissä. Tuon rajan ja valon avulla ulkomaailman kuvajaiset sulautuivat osaksi huonetta niin kuin maailma sulautuu osaksi minua.

Eräänä päivänä kuulin, että huoneistossani olisi asunut 1880-luvulla myös August Strindberg (1849–1912). Tunsin hänet paremmin varhaisena valokuvauksen pioneerina kuin yhtenä Ruotsin merkittävimpänä ja ristiriitaisimpana kirjailijana. Ajatus Strindbergin työskentelystä samoilla sijoilla siivitti työtäni koko residenssin ajan. Pimeässä yksin kuvatessa mieleeni tulvi vuosien varrella minuun vaikuttaneita kirjailijoita ja kuvataiteilijoita: Tranströmer, Pessoa, Magritte ja moni muu.

Strindbergin kokeet itsetehdyillä linssillisillä ja linssittömillä kameroilla tai jopa ilman kameraa olivat kiehtoneet minua jo kauan sitten alkaessani kuvata neulanreikäkameroilla. Niiden kautta löysin camera obscura -menetelmän 1990-luvulla. Näyttelyssäni suuresta tammikaapista Petri Nuutisen kanssa rakentamani Wunderkamera/camera obscura on saanut nimensä Strindbergin itselleen rakentamasta kamerasta. Teos tekee näkyväksi yhtä aikaa yksinkertaisen, mutta maagisen ilmiön, camera obscuran. Strindberg oivalsi, että "kuvamme maailmasta on vain optinen illuusio". Näyttelyni onkin tribuutti camera obscuralle ja valolle.

Marja Pirilä

layout Iris Nuutinen


 

 

 

 

In Strindberg´s Rooms 2, 2017 - just when I walk here
114x147 cm, pigment print

 


It was an experiment from the beginning. To live and photograph for six months in the dark. To invite the light in. Holes and lenses in the darkened windows. The world upside down, camera obscura. To be exposed to light and reflections. To photograph with a camera inside a camera. Where the light falls, there is the reflection: on notebooks, books, slips of paper, skin, clothes, furniture, ceiling, walls, floor, me. The motion of light. Light notes.

The series In Strindberg's Rooms was created in 2015 in an artist residence in France, the birthplace of photography. The purpose of my trip was to make new camera obscura experiments inspired by the words of Louis Kahn (1901-1974): "It is good to return to the roots of the phenomenon, because it is a magnificent moment of all phenomena; there you will find the possibilities and the spirit of the phenomenon and also the inspiration for the upcoming tasks."

The writers' residence in Hôtel Chevillon, the village of Grez-sur-Loing, became the test laboratory for light and photography. Converted into camera obscura, my rooms were like eyes and their walls like retinas on which the same landscape would reflect: the small village street and silhouette in upside down reflections in the changing light from one day to another. The lens holes in the windows were an interface between the inside and outside worlds, just like the lenses in my eyes are the interface between me and the world. With that interface and ligh??t, the reflections of the outside world became part of the room, just like the world becomes part of me.

One day I was told that August Strindberg (1849-1912) had lived in the same apartment in the 1880s. For me, Strindberg had always been more a pioneer of early photography than one of the most prominent and controversial authors in Sweden. The thought of him having worked in the same building inspired my work throughout my stay in the residence. Taking photos alone in the dark, I would think of all the writers and artists that had influenced me during the years: Tranströmer, Pessoa, Magritte and many others.

Strindberg's experiments with self-made cameras with or without lenses of even without a camera had fascinated me a long time ago when I first started to use pinhole cameras.
They led me to the camera obscura method in the 1990s. In my exhibition, the work Wunderkamera / Camera Obscura, built with Petri Nuutinen into a large oak wardrobe, was named after the camera Strindberg had constructed for himself. It visualises the simple but magical phenomenon: camera obscura. Strindberg realised that our image of the world is but an optical illusion. Therefore my exhibition is a tribute to camera obscura and light.

Marja Pirilä

 

 

* * *

 

Kyseessä oli alunperinkin koe. Elää ja kuvata puoli vuotta pimeässä. Kutsua valo sisään. Pimennetyissä ikkunoissa reiät ja linssit. Ylösalainen maailma, camera obscura. Altistua valolle ja kuvajaisille. Kuvata kameralla kameran sisällä. Mihin valo lankeaa, siinä kuvajainen: muistikirjoissa, kirjoissa, paperilapuilla, iholla, vaatteilla, huonekaluilla, katossa, seinillä, lattialla, minussa. Valon liike. Valomuistiinpanoja.

Strindbergin huoneissa -sarja on kuvattu vuonna 2015 valokuvauksen synnyinsijoilla taiteilijaresidenssissä Ranskassa. Matkani tarkoitus oli keskittyä uusiin camera obscura -kokeisiin inspiraationani Luis Kahnin sanat: "On hyvä palata ilmiöiden syntyyn, sillä se on niiden suurenmoisin hetki; sieltä löytyvät ilmiöiden mahdollisuudet ja henki sekä innoitus tuleviin tehtäviin."

Hôtel Chevillonin kirjailijoiden huoneistosta Grez-sur Loingin kylässä tuli valon ja valokuvauksen koelaboratorio. Camera obscuraksi muutetut huoneeni olivat kuin silmät ja niiden seinät kuin verkkokalvot, joille heijastui sama maisema: pienen kylän katu ja silhuetti ylösalaisina kuvajaisina vaihtuvassa valossa päivästä toiseen. Ikkunoiden linssilliset reiät olivat rajapinta sisä- ja ulkomaailman välissä kuten silmäni linssit ovat rajapinta minun ja maailman välissä. Tuon rajan ja valon avulla ulkomaailman kuvajaiset sulautuivat osaksi huonetta niin kuin maailma sulautuu osaksi minua.

Eräänä päivänä kuulin, että huoneistossani olisi asunut 1880-luvulla myös August Strindberg (1849–1912). Tunsin hänet paremmin varhaisena valokuvauksen pioneerina kuin yhtenä Ruotsin merkittävimpänä ja ristiriitaisimpana kirjailijana. Ajatus Strindbergin työskentelystä samoilla sijoilla siivitti työtäni koko residenssin ajan. Pimeässä yksin kuvatessa mieleeni tulvi vuosien varrella minuun vaikuttaneita kirjailijoita ja kuvataiteilijoita: Tranströmer, Pessoa, Magritte ja moni muu.

Strindbergin kokeet itsetehdyillä linssillisillä ja linssittömillä kameroilla tai jopa ilman kameraa olivat kiehtoneet minua jo kauan sitten alkaessani kuvata neulanreikäkameroilla. Niiden kautta löysin camera obscura -menetelmän 1990-luvulla. Näyttelyssäni suuresta tammikaapista Petri Nuutisen kanssa rakentamani Wunderkamera/camera obscura on saanut nimensä Strindbergin itselleen rakentamasta kamerasta. Teos tekee näkyväksi yhtä aikaa yksinkertaisen, mutta maagisen ilmiön, camera obscuran. Strindberg oivalsi, että "kuvamme maailmasta on vain optinen illuusio". Näyttelyni onkin tribuutti camera obscuralle ja valolle.

Marja Pirilä